Konsernin liitetiedot

20. Osakeperusteiset maksut


Konsernilla on osakepalkkioita osana yhtiön avainhenkilöiden kannustus- ja sitouttamisjärjestelmää. Osakepalkkiojärjestelmä tarjoaa kohderyhmälle mahdollisuuden saada palkkiona Digia Oyj:n osakkeita ansaintajaksolta sille asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta. Hallitus päättää järjestelmien ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet sekä kullekin kohderyhmään kuuluvalle henkilölle hänen enimmäispalkkionsa määrän ansaintajaksolle.

Digian hallitus päätti 30.9.2009 yhtiön johdolle ja avainhenkilöille suunnatuista osakepalkkiojärjestelmistä seuraavaa:

Toimitusjohtajan osakepalkkiojärjestelmä kattaa ansaintajaksot 2009 ja 2010. Yhteensä enintään 160 000 osakkeen arvoa vastaava määrä maksetaan järjestelmän puitteissa osakekohtaiseen tulokseen perustuen. Palkkio maksetaan käteisenä ja osakkeina puoliksi kumpanakin ja vapautetaan toimitusjohtajan käyttöön vuosittain tilinpäätöksen vahvistamisen jälkeen.

Avainhenkilöille suunnatussa järjestelmässä maksetaan palkkiona yhteensä enintään 200 000 osakkeen arvoa vastaava määrä käteisenä (50 %) ja osakkeina (50 %). Ansaintajaksoja ovat 2009, 2010, 2011 ja 2012. Palkkio maksetaan ilman luovutusrajoituksia tasaerin vuosittain tammikuussa 30.1.2010 alkaen hallituksen asettamien tavoitteiden toteutumiseen perustuen, edellyttäen että avainhenkilön työsuhde on voimassa palkkion maksupäivänä.

Digian hallitus päätti 27.5.2010 uudesta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä yhtiön toimitusjohtajalle ja muille konsernin johtoryhmän jäsenille seuraavaa:

Järjestelmässä on neljä ansaintajaksoa, jotka ovat kalenterivuodet 2010–2013. Järjestelmän ansaintakriteerit ovat konsernin osakekohtainen tulos ja konsernin liikevaihdon kasvu verrattuna budjettiin hallituksen erikseen tarkemmin päättämin tavoin.

Järjestelmän mukaan ansaintajaksolta 2010 maksetaan yhteensä enintään 40 000 osakkeen arvoa vastaava palkkio ja ansaintajaksoilta 2011–2013 kultakin enintään 200 000 osakkeen arvoa vastaava palkkio. Maksettavista palkkioista puolet maksetaan toimitusjohtajalle ja puolet johtoryhmän muille jäsenille yhteensä. Palkkio maksetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä puoliksi kumpanakin. Rahapalkkio käytetään ensisijaisesti palkkiosta aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi.

Järjestelmä jatkaa vuonna 2009 käyttöön otettuja konsernin johtoryhmän ja yhtiön toimitusjohtajan osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä, jotka jäävät voimaan aiemmin päätetyn mukaisesti.


Järjestelmien perustiedot on listattu alla olevaan taulukkoon.
 

 


Johtoryhmän
osakepalkkiojärjestelmä

2010–2013

 

 Avainhenkilöiden
osakepalkkiojärjestelmä
2009–2012

 

 

 

Myöntämispäivä

27.05.2010 30.09.2009

Instrumentti

Osakkeita ja rahaa Osakkeita ja rahaa

Kohderyhmä

Johtoryhmä Avainhenkilöt

Osakepalkkioita enintään kpl *

640 000  200 000

Ansaintajakso alkaa, pvm

28.05.2010 1.10.2009

Ansaintajakso päättyy, pvm

31.3.2011/31.3.2012/


31.3.2013/31.3.2014

30.1.2010/30.1.2011/ 30.1.2012/30.1.2013

Oikeuden syntymäehdot

Osakekohtainen tulos, liikevaihdon kasvu ja työssäolovelvoite Tuloskriteeri,
työssäolovelvoite

Enimmäisvoimassaoloaika, vuotta

3,2 3,3

Jäljellä oleva juoksuaika, vuotta

1,2 0,1

Henkilöitä (31.12.2012)

5 17
     

* Osakkeina maksettavan palkkion yhteydessä maksetaan rahaa palkkiosta aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi.

Osakepalkkiojärjestelmien tapahtumat tilikaudella 2012 esitetään alla olevassa taulukossa. Koska myös osakepalkkion mahdollinen käteisosuus kirjataan osakeperusteiseksi kuluksi, on määrät alla esitetty bruttomääräisinä eli osakepalkkiolukumäärät sisältävät mahdollista rahaosuutta vastaavan määrän osakkeita.




Tilikauden 2012 tapahtumat

 

Johtoryhmän
osakepalkkio-
järjestelmä
2010–2013

 

Avainhenkilöiden
osakepalkkio-
järjestelmä
2009–2012

 

 


Yhteensä

Bruttomäärät 1.1.2012 **

 

 

 

  Kauden alussa ulkona olleet

600 000 100 000 700 000

 

     

Tilikauden muutokset

     

  Kaudella menetetyt

121 470 15 624 137 094

  Kaudella toteutetut

78 530 34 376 112 906

 

     

Bruttomäärät 31.12.2012 **

     

  Kauden lopussa ulkona olevat

400 000 50 000 450 000

  Kauden lopussa 
  toteutettavissa olevat

400 000 50 000 450 000
       
**Määrät sisältävät osakepalkkiojärjestelmän puitteissa myönnetyn rahaosuuden (osakkeina).


Käyvän arvon määrittäminen

Osakeperusteisen maksun käypä arvo määritellään päivänä, jolloin järjestelmästä on sovittu yhtiön ja kohderyhmän kesken. Kun osakepalkkio maksetaan osakkeiden ja rahan yhdistelmänä, jakautuu palkkion käyvän arvon määrittäminen IFRS 2 -standardin mukaisesti kahteen osaan: osakkeina selvitettävään ja käteisenä selvitettävään osuuteen. Osakkeina selvitettävä osuus kirjataan omaan pääomaan ja käteisenä selvitettävä maksu vieraaseen pääomaan. Käteisenä selvitettävän maksuosuuden käypää arvoa arvioidaan uudelleen jokaisena raportointipäivänä ansaintajakson päättymiseen asti, ja velan käypä arvo muuttuu täten Digian osakkeen hinnan mukaisesti.


Osakepalkkiojärjestelmien kuluvaikutus vuoden 2012 tulokseen


Vaikutus tulokseen ja taloudelliseen asemaan,
€ 000

 


Johtoryhmän osakepalkkio-
järjestelmä
2010–2013



Avainhenkilöiden osakepalkkio-
järjestelmä

2009–2012

 




Yhteensä

Tilikauden kulu osakeperusteiset maksut

95 39 133
Osakeperusteiset maksut, oma pääoma 31.12.2012 0 33 33
Osakeperusteisista maksuista aiheutuva velka 31.12.2012 0 27 27
       

Vuoden 2011 vertailutiedot 


Vaikutus tulokseen ja taloudelliseen asemaan,

€ 000

Johtoryhmän

osakepalkkio-
järjestelmä
2010–2013



TJ:n
osakepalkkio-
järjestelmä
2009–2010


Avainhenkilöiden
osakepalkkio-
järjestelmä
2009–2012





Yhteensä
Tilikauden kulu osakeperusteiset maksut 160 48 87 296
Osakeperusteiset maksut, oma pääoma 31.12.2011 153 0 61 214
Osakeperusteisista maksuista aiheutuva velka 31.12.2011 82 0 35 117