Kuluttajien tarpeet ohjaavat murrosta eri toimialoilla

Monien Digian asiakkaiden toimintaympäristö on ollut murroksessa vuoden 2012 aikana. Yhteistä toimialoille on muutoksen lähteminen asiakkaiden ja kuluttajien tarpeista. Monikanavaiset ratkaisut ja palvelut ovat jo arkipäivää, ja kuluttaja toivoo käyttöönsä vaihtoehtoisia palvelumalleja toimialasta riippumatta.

 

Mobiliteetin mukanaan tuomat hyödyt yritysten liiketoimintaan on jo selkeästi tunnistettu, ja Digian asiakkaat eri toimialoilla pyrkivät yhä enemmän monikanavaisuuden kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Vuoden 2012 aikana Digia on tuonut monien asiakkaidensa liiketoimintaan tehokkuutta, tuottavuutta ja hyvää asiakaskokemusta monikanavaisilla ratkaisuilla ajasta ja paikasta riippumatta. Kysyntä kiihtyy edelleen.

Telecom-toimialalla on käynnissä digitaalinen vallankumous. Kuluttajat odottavat yhä kokonaisvaltaisempia palvelukokemuksia. Palveluntarjoajat joutuvat reagoimaan odotuksiin ja kehittämään tarjontaansa nopealla syklillä.

Kaupan toimialalla arvoketjun tehokkuus ei riitä tuomaan kasvua. Keskiössä ovat nyt kuluttajien tarpeet. Tavoitteena on tarjota kuluttajille ostamisen helppoutta eri palvelukanavissa, myös monikanavaisesti.

Julkishallinnon toimialalla tehostamisen vaatimukset jatkuvat edelleen. Julkisen hallinnon ja julkisten palvelujen laatua voidaan merkittävästi parantaa tietoteknisillä ratkaisuilla, ja toimintaa tehostaa yhteensopivilla järjestelmillä. Sähköiset palvelut, sähköinen asiointi sekä taustaprosessien automatisointi parantavat kansalaisten palveluiden saatavuutta.

Finanssitoimialalla monikanavainen asiointi alkaa olla kuluttajien arkea, ja palveluntarjoajat ovat vastanneet kysyntään. Uusien, finanssitoimijoille kilpailuetua tuovien, monikanavaisten kuluttajaratkaisuiden kehitys jatkuu kiihtyvällä vauhdilla. Toimialaa ravisuttivat vuonna 2012 nopeat sääntelymuutokset, markkinaturbulenssin aiheuttamat rakennemuutokset sekä finanssikriisin jälkimainingit.